Veroton ostaminen

Arvonlisäveroton myynti EU:n ulkopuolella asuville asiakkaille

Tarjoamme mahdollisuuden EU:n ulkopuolella asuville asiakkaillemme ostaa tuotteitamme arvonlisäverottomasti. Arvonlisäveroton ostaminen koskee Suomessa vierailevia matkailijoita ja ulkomailla pääsääntöisesti asuvia suomalaisia. Usein myös rauhanturvaajat ovat oikeutettuja verottomiin ostoihin.

Verottoman matkailijamyynnin edellytyksenä on, että tavara myydään EU:n ja Norjan ulkopuolella asuvalle matkailijalle. Matkailijan kotipaikka on ehtojen mukainen, jos tämä ei asu tai oleskele pysyvästi tai jatkuvasti EU-maassa tai Norjassa. Jatkuvaksi ymmärretään yleensä vähintään kuuden kuukauden asuminen tai oleskelu.

Myös suomalaiset, jotka ovat asuneet pysyvästi tai vähintään kuusi kuukautta EU:n ja Norjan ulkopuolella, ovat oikeutettuja arvonlisäverottomiin ostoksiin. Tällöin verottomat ostokset voidaan ostaa jo kaksi viikkoa ennen ulkomaille muuttoa. Ostajan on esitettävä myyjälle ostohetkellä työ- tai oleskelulupa todisteeksi. Ostosten tekeminen onnistuu myös lomamatkoilla Suomessa.

Ostosten yhteissumman alaraja on 150 euroa. Tuotteet tulee viedä EU alueen ulkopuolelle käyttämättömänä ja sinetöitynä ostokuukautta seuraavien kolmen kuukauden sisällä. Jos kaipaat lisätietoa, niin kaikki tarpeellinen tieto löytyy Vero.fi -sivuilta.

Ohjeet arvonlisäverottomiin ostoihin rauhanturvaajille ja matkailijoille

Verotonta myyntiä varten teidän täytyy lähettää seuraavat tiedot meille sähköpostitse asiakaspalvelu@keskisenkello.fi

  • Kopio passistanne sekä työ-tai oleskeluluvasta, tai palvelustodistuksesta
  • Osoite ulkomailla sekä tilinumeronne

Voitte tehdä tilauksen normaalisti verkkokaupastamme ja kirjoittaa kassalla lisätiedot kenttään “Verovapaasti rauhanturvaajalle” tai “Verovapaa yksityisvienti”. Huomioitavaa on, että Posti säilyttää pakettia viikon ajan, joten sinun kannattaa tehdä tilaus sellaisena ajankohtana, että olet Suomessa ja pystyt noutamaan paketin.

Tuote myydään arvonlisäveron kanssa ja sinetöidään. Saatte kuitin paketin mukana, jonka esitätte sinetöityjen tavaroiden kanssa tullille kun lähdette maasta. Teidän täytyy siis viedä paketti maasta henkilökohtaisesti. Tulli leimaa kuitin, ja voitte lähettää siitä sähköpostitse kuvan, tai skannata sen meille osoitteeseen asiakaspalvelu@keskisenkello.fi

Kuitin saatuamme tilitoimistomme maksaa arvonlisäveron pankkitilillenne.

Arvonlisäveroton myynti Ahvenanmaalla asuville

Verkkokauppamme vähentää arvonlisäveron automaattisesti kassallamme, kun syötät postinumerosi, joka sijaitsee Ahvenanmaalla. Voit jatkaa tilauksen loppuun asti postinumeron syöttämisen jälkeen, vaikka oikea summa ei olisikaan päivittynyt verkkokauppamme kassalle. Maksuvaiheessa viimeistään verot on vähennetty.


2024 Keskisen Kello Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.