Garmin hallitsee urheilukellomarkkinoita Fenix 7 ja Epix 2 -mallien ansiosta. Molemmat sarjat ovat keränneet runsaasti kiitosta huippuluokan ominaisuuksien ja hienostuneiden yksityiskohtien ansiosta. Kellon rungot tuntuvat arvokkailta ja kestävät erinomaisesti voimakkaan titaanin ansiosta. Nämä kaksi huippumallia ovat tunnettuja laadustaan ja erinomaisista ominaisuuksistaan, mutta innovatiivinen Garmin ei pysähdy tähän. Garminille on tyypillistä pyrkiä parantamaan tuotteitaan jatkuvasti ja asettamaan korkeampia standardeja sekä itselleen, että käyttäjilleen. Viimeisin merkki Garminin kunnianhimoisesesta kehityksestä nähdään tuoreen Pro -malliston julkaisemisesta. Jo ennestään erinomaiset Fenix 7- ja Epix 2 -mallistot ovat nyt aikaisempaakin paremmat.

Uudet Pro -mallistot ovat kerinneet valloittamaan markkinoita jo reilun parin kuukauden ajan ja sinä aikana kellot ovat ylittäneet kaikki niille asetetut odotukset. Näyttävissä metallinhohtavissa malleissa on paljon ennestään tuttua laatua, mutta myös runsaasti uutta. Päätimme esitellä tässä blogikirjoituksessa uusien mallistojen tärkeimpiä eroja aikaisempiin mallistoihin nähden. Suuri osa ominaisuuksista ovat merkittäviä parannuksia, jotka helpottavan niin arjessa, että urheilussa.

Uusi Elevate Gen 5 OHR-anturi

Ehkä merkittävin tekninen parannus on kellojen sykkeen mittaukseen tullut päivitys. Aikaisemmat Fenix 7 ja Epix 2 -mallistot olivat jo valmiiksi yhdet tarkimmista ja luotetuimmista sykemittareista, kun puhutaan ranteesta mittattavasta sykkeestä. Uusien Pro -mallistojen myötä sykkeen mittauksen tarkkuus on noussut täysin uudelle tasolle. Epix Pro ja Fenix 7 Pro -mallistojen myötä Garmin jalkautti kuluttajien käyttöön uuden Elevate Gen 5 OHR-anturin, joka tarjoaa entistäkin tarkempaa ja vakaampaa sykkeen mittausta aikaisempaan Elevate Gen 4 -anturiin nähden. Tämän mahdollistavat sensorin uusi asettelu, sykkeen mittaukseen käytettävien anturien kasvanut määrää ja sensorin aikaisempaa suurempi pinta-ala.

Fenix 7 Pro ja Epix Pro

Entistä tarkempi GPS-paikannus

Epix Pro- ja Fenix 7 Pro -mallistot ovat jo ennestään olleet GPS -tarkkuuden johtotähtiä, mutta uuden Pro -malliston myötä Garminin kellot vahvistavat asemaansa entuudestaan. Uudessa mallissa on nimittäin hyödynnetty SATIQ -tekniikkaa, joka arvioi itsenäisesti optimaalisen asetuksen, jotta tarkin mahdollisen GPS-yhteys kyetään saavuttamaan. Tällä tavoin urheilukello kykenee seuraamaan suorituksiasi tarkemmin kuin ikinä aikaisemmin! Mallistot pystyvät nyt myös hyödyntämään useaa GPS-signaalia samanaikaisesti, joka parantaa signaalin tarkkuutta erittäin haastavissa maastoissa ja alueilla, joilla on korkeita rakennuksia.

Epix 2 Pro -malliston uudet mitat

Aikaisemmin Epix-mallisto oli rajoitettu vain 47mm runkoon, mutta uuden Pro -mallin myötä saatavilla on myös pienempi 42mm runko sekä suurempi 51mm runko. Uusien mittojen myötä akun kapasiteetti muuttuu, kuin myös näytön koko.

Kasvanut muisti

Uutuuksien myötä molempien mallistojen muisti on jopa kaksinkertaistunut. Epix 2 Pro sekä Fenix 7 Pro -mallistot sisältävät tätä myötä 32Gt muistia. Nyt voit ladata kelloon aikaisempaa enemmän sovelluksia, musiikkia ja pelejä ilman, että tallennustilan määrästä tarvitsee huolehtia.

Fenix 7 Pro ja Epix Pro

Runkoon integroitu LED-taskulamppu

Tämä on yksi niistä ominaisuuksista, joka riittää jo itsessään erottamaan Fenix 7 Pro:n ja Epix 2 Pro:n kilpailijoistaan. Tämä ominaisuus oli aikaisemmin saatavilla vain Fenix 7 -mallisto isoimmassa, 7X -mallissa, mutta nyt se on saatavilla kaikissa kolmessa eri rungon koossa. Riippumatta ranteesi koosta, saat taskulampun valitsemaasi Epix 2 Pro- tai Fenix 7 Pro -malliin.

Taskulamppua on myös paranneltu aikaisemmista malleista, jonka seurauksena lampun valo on entistäkin kirkkaampi. Tämä runkoon integroitu LED-taskulamppu on erittäin käytännöllinen lisäys kellon toimintoihin. Taskulampun käyttö on mutkattoman helppoa ja käyttäjät voivat vaihtaa lampun valon voimakkuutta sekä väriä valkoisen ja punaisen välillä tarpeidensa mukaan. Oletko yölenkkelijä tai suunnistatko vapaa-ajallasi? Tämä ratkaiseva ominaisuus tarkoittaa, että voit unohtaa painavat ja epäkäytännölliset taskulamput kotiin. Tarvitset vain Garmin Fenix 7 Pro:n tai Epix Pro:n ja näet kartan ja lenkkipolun silmänräpäyksessä. Metsien maastot ovat usein vaikeakulkuisia etenkin syysilmojen saapuessa. Sisäänrakennetulla taskulampulla vältyt turhista kompasteluista ja eksymisistä. Kun käytät ranteestasi löytyvää valoa, niin taskulampun kantamisen sijaan toinen käsi vapautuu hyödyllisemmille tehtäville.

Ympäristön Valoisuusanturi

Tämä on pieni, mutta varsin tärkeä lisäys molempiin mallistoihin. Anturin avulla mallit voivat automaattisesti säätää näytön kirkkautta sen mukaan, kuinka valoisaa ympäristössä on. Tämä säästää akkua ja parantaa käyttäjäkokemusta eri valaistusolosuhteissa. Kuvittele tilanne, jossa liikut pimenevässä Suomen syksyssä ja haluat tutkia kellosi mittaamia lenkkitilastoja. Aikaisempien mallien kohdalla kirkas näyttö aiheuttaa lievän sokaistumisen, jonka seurauksena katseen nostaminen takaisin pimeään ympäristöön vie hetken. Adaptiivisen kirkkauden ansiosta näet nyt niin kellon näytön, että ympäristösi ilman häikäistymistä.

Uudet ja parannetut ominaisuudet

Fenix 7 - sekä Epix 2 -mallistot tunnetaan lukuisista urheiluseurannan ominaisuuksistaan, joiden ansiosta voit seurata suorituksiesi laatua riippumatta lajistasi. Fenix 7 Pro ja Epix 2 Pro -mallit ovat saaneet useita pieniä, mutta tärkeitä päivityksiä olemassa oleviin ominaisuuksiin. Parannusten ja päivitysten ohella ovat saapuneet muutamat uudet ominaisuudet, jotka ovat varsin käytännöllisiä lisäyksiä tähän kaikenkattavaan parivaljakkoon.

Mallien uudet lepoajastimet auttavat käyttäjiä seuraamaan ja optimoimaan palautumisaikaansa. Uudet kestävyys- ja mäkipisteet tarjoavat arvokasta tietoa erityyppisten harjoitusten tehokkuudesta. Voit seurata näiden avulla kehitystäsi suorituksien välissä. Golfin ystäville Tempo Training on uusi erinomainen lisäys, joka auttaa parantamaan swingin ajoitusta.

Kaiken tämän lisäksi olemassaolevia harjoitusmuotoja on parannelty ja esimerkiksi intervalliharjoituksen mittaaminen on aikaisempaa tarkempaa ja tilastot antavat kattavampaa dataa. Mallien olemassaolevaa lajivalikoimaa on myös kasvatettu, joten löydät varmuudella myös oman suosikkilajisi kellon valikoista.