Aurora kynät

Hakuehtoihin sopivia tuotteita ei löydy.

Aurora on elämäntapa

Versaillesin rauhansopimuksen kanssa vuonna 1919 päivänvalon nähnyt Aurora tunnetaan kyniensä lisäksi nahkatuotteista, kelloista ja paperista. Torinossa syntynyt  yritys oli Italian ensimmäinen täytekynien valmistaja, ja innoitti omalta osaltaan sodan jälkeisten vuosien uudelleenrakennusta ja paluuta rauhan aikaan. Sittemmin Aurora on vakiinnuttanut itsensä kynäfanaatikoiden sydämissä ainutlaatuisen ylellisellä ulkonäöllään, materiaaleillaan ja toimivuudellaan. Kynät yhdistelevät kauniisti vanhaa ja uutta: nissä kohtaavat pitkä historia, perinteiset käsityötaidot sekä nykyaikainen vaatimustaso.

Yrityksen perustajana toiminut Veronan suku on vaikuttanut kirjoitusmaailmassa jo neljän sukupolven ajan. Nykyisin tuotteiden kansainvälinen suosio yltää jo yli 50 maahan. Auroran arvomaailmassa on tärkeää osata käyttää aikaa asioihin, jotka todella merkitsevät: tunteisiin, kauneuteen ja kulttuuriin. Aurora -elämänkatsomus on aikaa pelkäämätön, aivan kuten arvokkaat muodot ja materiaalit jotka ovat kyniinkin valikoituneet.

payments-logo
2020 All rights reserved.