Ei varastossa
Voutilainen X Leijona Urho Chrono 19.100.01.110 -rannekello on nuorekas, virtaviivainen ja sporttinen bi-compax kronografikello. Kellon ilme on syntynyt jo 1970-luvulla, joka oli maailmalla uuden aikaa vaikeiden sotavuosien jälkeen, ja kellossa on suuret painikkeet, kaksi erillisruutua ajanotolle ja hieman ylisuuri sekuntinäyttö, joka muistuttaa vanhoja ajanottokelloja. Luminointi on tehty käsin ja mustassa tikatussa nahkarannekkeessa on vanhojen urheilukellojen rannekkeille ominainen rei'itys. Urho on syntynyt kelloseppämestari Kari Voutilaisen ja Perkko Oy:n omistaman Leijona-kellomerkin yhteistyönä Sveitsissä, ja 42 mm leveä runko sisältää Sellitan SW510 BH-automaattikoneiston, jossa on 48 tunnin käyntivara.
Vuonna 1918 perustettu Perkko Oy on tuonut Sveitsissä valmistettuja Leijona-kelloja Suomeen perustamisestaan saakka ja ollut mukana luomassa yhtä Suomen arvostetuimmista ja rakastetuimmista kellomerkeistä. Urho-kello on saanut nimensä Perkon yhden perustajaveljen, kultaseppä Urho Perkon mukaan.
Voimme kaivertaa kellon takakanteen esim. nimikirjaimet ja päivämäärän (max. 20 merkkiä). Valitse ensin kaiverrus ja kaiverruksessa käytettävä tekstityyli ja kirjoita kaiverrettavat tiedot "kaiverrettava teksti" -kenttään. Kaiverretuilla tuotteilla ei ole palautusoikeutta.
SKU | 37407 |
---|---|
Brändi | Leijona |
Rungon leveys | 42 mm |
Kategoria | Miesten kellot |
Koneisto | Automaatti |
Lasi | Safiirilasi |
Luminointi | Kyllä |
Materiaali | Ruostumaton teräs |
Muoto | Pyöreä |
Ranneke | Nahka |
Rannekkeen leveys | 22mm |
Rannekkeen väri | Musta |
Rungon paksuus | 16 |
Rannekkeen pituus | 160 - 215 mm |
Rungon väri | Hopea/harmaa |
Taulun väri | Musta |
Vesitiiviys | 100m / 10atm |
Takuu | 2 vuotta |
mpn | 19.100.01.110 |