helmikorut 2022

Trendit tulevat ja menevät ja nyt on helmikorujen vuoro loistaa (vai pitäisikö sanoa hehkua) suosituimpien korubrändien mallistoissa. Helmet ovat toki aina olleet luotettava asustevalinta, mutta viime aikoina olemme oppineet katsomaaan jo hieman unohtunutta klassikkoa täysin uusin silmin.

Vuonna 2022 helmet ovat entistä vahvemmassa roolissa korubrändien valikoimissa. Pinterestin trendiraportti paljastaa, että jo vuonna 2021 vauhtia ottanut helmibuumi jatkaa entistäkin vahvempana ja rohkeampana tänä vuonna. Mutta miten helmikorut löysivät tiensä mummon korulaatikon pohjalta muotimaailman huipulle?

Korutrendit vuonna 2022: Pearlcore

Ok. Tässä välissä on hyvä myöntää, että helmet ovat aina olleet klassikko. Kerran tätimäisenä asusteena mielletty helmikoru on kuitenkin viime aikoina saanut aivan uutta jalansijaa trendilistojen kärjessä, ja muotipiireissä Pearlcore-trendi onkin juuri nyt kaikkien huulilla.

Pearlcore on helmillä maustettua jatkoa vuonna 2021 nousseelle Craftcore-estetiikalle. Craftcore on pandemian aikana lisääntyneen askartelun ja DIY-innostuksen vauhdittama trendi etenkin Z-sukupolven keskuudessa.

Trendin myötä värikkäät itsetehdyiltä näyttävät rannekorut ja kaulakorut nousivat myös muotibrändien valikoimiin lisäten lapsuuden nostalgiaa ja iloa muuten pelkistetyn pukeutumisen vastapainoksi. Vuonna 2022 värikäs DIY-teema vaihtuu runsailla helmikoruilla leikittelyyn.



Helmikorut, helmipuvut ja helmi-teemaiset juhlat

Pinterestin kattavan trendiraportin mukaan helmet kiinnostavat nyt koruissa ja vaatteissa. Eikä tämä trendi rajoitu vain pukeutumiseen ja asusteisiin. Hehkuvat helmillä koristellut yksityiskohdat tulvivat nyt myös kotiin ja jopa tapahtumiin. Helmihääkortisteita ja helmi-teemaisia juhlia koskevat haut lisääntyivät kovaa vauhtia viimeisen kahdentoista kuukauden aikana.

Miesten helmikoruja haettiin puolestaan jopa seitsemän kertaa aiempaa enemmän. Etenkin nuorien keskuudessa jalansijaa saanut miesten helmikoru ja helminauha -trendi otti vauhtia Harry Styles:in, A$AP Rocky:n ja Pharell Williams:in kaltaisten julkkisten inspiroimana.



Miksi helmet ovat niin erityisiä?

Mutta mikä tekee helmistä niin erityisiä? Jo pitkään arvokkaana pidetty helmi mielletään usein puhtauden, pitkän elämän ja hedelmällisyyden symbolina. Aidot luonnon helmet syntyvät pienen hiekanjyvän kaltaisen ärsykkeen joutuessa Osterin kuoreen. Osterin nilviäinen erittää nestettä ärsykkeen peittämisen, josta kerros kerrokselta muodostuu kiinteä helmi. Luonnon helmen syntyminen vaatii tuuria ja aikaa. Siksi helmikoruissa käytetään myös usein viljeltyjä helmiä tai synteettisiä helmiä.

Luonon helmien hitaan ja monimutkaisen valmistusprosessin vuoksi ei olekaan ihme, että näitä luonnon korukiviä on arvostettu jo kautta historian. Mm. Julius Caesar asetti kuuluisan lain jo 100 eaa, jonka mukaan helmiä saisi käyttää vain hallitseva aatelisten luokka. Caesarin ja aatelisten sijaan helmet tuovat kuitenkin monille meistä pikemminkin mieleen Coco Chanelin ja Audrey Hepburnin kaltaiset muoti-ikonit, jotka kannustivat muotimaailmaa ottamaan helmet osaksi arkisempaa pukeutumista.

Viimeaikoina helmet ovat olleet jälleen säännöllinen näky punaisella matolla niin koruissa, puvuissa kuin osana meikkiäkin. Vuosien aikana tullut ja mennyt helmikorujen trendi onnistuu herättämään itsensä henkiin yhä uudelleen ja uudelleen.

Tällä kertaa helmikoruille on annettu muotimaailman hyväksymä kutsu tuoda hienostuneet yksityiskohdat osaksi mitä tahansa asua tai tyyliä. Vain mielikuvituksesi on rajana!


Helmikorut keväälle 2022

Haluatko kokeilla Pearlcore-trendiä? Kenties parasta helmissä on se, että ne eivät vaadi tiettyä tyyliä toimiakseen. Helmi-estetiikka on helppo ottaa omaksi olitpa sitten minimalisti, maksimalisti tai jotakin siltä väliltä.

Listasimme sinulle helmikoru-suosikit keväälle 2022, joista inspiroitua.


Edblad Tinsel Creole helmikorvakorut
Edblad Tinsel Creoles Pearl Gold -korvakorut 35,00€
Saatavilla myös hopeanvärisinä.


Pandora Me helmikaulakoru
Pandora Me kaulakoru -helmikaulakoru 249,00€


Ti Sento Milano helmirannekoru
TI SENTO - Milano rannekoru 149,00€


Edblad helminauha
Edblad helminauha 45,00€


Thomas Sabo helmikorvakorut
Thomas Sabo Heritage Pearl -korvakorut 179,00€


Efva Attling helmikorvakorut
Efva Attling Little Devil -korvakorut 350,00€



Katso kaikki valikoimamme helmikorut.