Kellon osto-opas

Me kaikki tiedämme, että kellon ostaminen voi olla hankalaa puuhaa. Hyvän ja sopivan kellon löytäminen voi olla vaikeaa, kun pitää ottaa samanaikaisesti niin monia eri asioita huomioon. Pelkästään termistön ja eri käsitteiden määrä voi saada jo kokeneen harrastelijankin pään pyörälle.

Siksi me päätimmekin luoda tämän kattavan ja monipuolisen kellon osto-oppaan helpottamaan prosessia. Käymme läpi kaikki asiat rungon materiaaleista pinnoitteisiin ja termistöstä hintaluokkiin, jotta sinun päätöksesi olisi mahdollisimman helppo, ja löydät juuri sellaisen kellon jota etsitkin. Teimme myös termistölle oman sivun, josta löytyy kattavasti melkein kaikki kellon hankintaan liittyvät olennaiset sanat.

On hyvä ensin määritellä hintaluokka, jotta tiedämme, minkälaisten tuotteiden kanssa olemme tekemisissä. Olemme valinneet valikoimaamme silmällä pitäen kolme eri hintaluokkaa, jotka käymme läpi. Kerromme myös seikkaperäisesti, mitä ominaisuuksia kunkin hintaluokan kellolta tulisi odottaa.



Alle 300€ kellot

Tämä on ensimmäinen ja valikoimamme laajin hintakategoria. Tämä on hintaluokka, josta kelloharrastus useimmiten aloitetaan, ja jonka melkein jokainen harrastaja koluaa läpi. Kategoria on tärkeä myös senkin takia, että usein kokemukset ensikellon kanssa voivat jopa määrittää, tuleeko henkilöstä kelloharrastaja vai ei. Ensivaikutelmat ovat niin voimakkaita vedenjakajia, että ensikellon ollessa kehnoa laatua saattaa sen omistaja lopettaa kelloharrastuksen jo ennen sen alkua.

Mineraalilasi

Kellojen lasike on tärkeä komponentti, sillä se käytännössä suojaa kelloasi kolhuilta, lialta ja muilta ulkopuolisilta vaaroilta. Yleisin lasiketyyppi, jonka tämän hintaluokan kelloista voi olettaa löytävänsä, on mineraalilasi. Joissain tapauksissa saattaa löytää jopa kellon safiirilasilla, mutta se on kohtuullisen harvinaista tässä hintaluokassa.

Sveitsiläinen tai japanilainen koneisto

Alle 300 euron hintaluokassa ehdottomasti yleisin koneisto on kvartsi eli paristokoneisto, mutta valikoimastamme löytyy esimerkiksi myös edullisia Seikon automaattikoneistollisia malleja. Otsikko tarkoittaa juuri sitä mitä siinä lukeekin. Parhaita vaihtoehtoja ovat mm. Rondan sveitsiläiset koneistot ja Seikon sekä Miyotan japanilaiset koneistot, joihin törmää paljon tässä hintaluokassa. Ne ovat useimmiten hyviä yksinkertaisia kvartsikoneistoja, jotka eivät vakuuta komplikaatioillaan tai käsityöllään, mutta pitävät kellon hyvin ajassa. Kvartsikoneistojen laatua on loppujen lopuksi vaikeaa arvioida. Kokemuksemme mukaan kelloja tulee takuuhuoltoon koneiston takia oikeastaan yhtä vähän, oli kyseessä mikä kvartsikoneisto tahansa. Siksi tässä hintaluokassa brändit, kuten Tommy Hilfiger ja Daniel Wellington ovat aivan hyviä valintoja varsinkin muotikelloista kiinnostuneille.

Tukeva rakenne

Jotta kelloa olisi mukava käyttää ja tunnet olosi itsevarmaksi se ranteessa, sen tulee olla laadukasta tekoa. Miltä ranneke tuntuu? Onko siinä kestävä solki? Hankaavatko palat toisiaan vasten? Pitääkö kello jotain epämääräisiä ääniä? Tämäntyyppisiä kysymyksiä on hyvä kysyä itseltään kokeilutilanteessa, ettei kello vahingossakaan rikkoutuisi tositoimissa.

Sopivasti lumea

Useissa kelloissa on luminoivat viisarit ja/tai indeksit, eli ne näkyvät pimeässä lumen laadusta riippuen yleensä noin 0,5-5 tuntia. Kaikissa kellotyypeissä ei ole tarkoitus olla lumea, joten jos olet ostamassa esimerkiksi pukukelloa tai klassisen tyylistä kelloa, voit hypätä tämän kohdan yli. Sen sijaan jos olet ostamassa sukelluskelloa, urheilukelloa tai jotain muuta aktiivisen elämäntyylin kelloa, niin suosittelemme kiinnittämään huomiota luminoiviin viisareihin ja indekseihin. Toki makuja on monia ja peruskäyttöön harva lopulta tarvitsee luminoivia viisareita. Kelloharrastajat kiinnittävät usein huomiota siihen, että lume on tarpeeksi vahva, ja että kellonaika on oikeasti nähtävissä pimeässä kauemmin kuin vain muutaman minuutin. Etenkin japanilaisten valmistajien kellot tunnetaan hyvästä lumestaan. Yksi tämän hintaluokan parhaiten luminoivista teknologioista on Seikon oma LumiBrite.

Kellojen hinnoittelu

Seuraava kohtamme liittyy taas siihen faktaan, että tässä hintaluokassa on kaikista eniten aloittelevia kelloharrastajia ostamassa ensimmäisiä kellojaan. Silloin kannattaakin miettiä kellon hintaa verrattuna kellon laatuun. Jotkin valmistajat laittavat tuotteilleen aivan liian ylös hinnoiteltuja suositushintoja, ja myyvät niitä tuotteen todelliseen arvoon nähden naurettavilla, joskus jopa 80% alennuksilla. Tällaisia brändejä ovat esimerkiksi Invicta, jota valikoimistamme ei löydy. Asiakas luulee saaneensa loistoalennuksen, mutta tulikin maksaneeksi sen, mitä vastaavan laadun omaavista kelloista yleensäkin maksetaan.

Hintaluokan suositellut brändit: Daniel Wellington, Tommy Hilfiger, Casio ja Swiss Military Hanowa


ruskea Seiko Cocktail

300€-1000€ kellot

Tässä hintaluokassa voi jo olettaa, että ostajalla on jonkinlaista tietoa ja ymmärrystä kelloista, ja saattaa tietää jo tarkemmin mitä hakee. Kelloihin hurahtaneena on valmis jo siirtymään seuraavaan hintaluokkaan, ja sukeltamaan syvemmälle kellojen maailmaan. Vaikka tietäisi jo kelloista enemmän, helpompaa ostopäätösksen tekeminen ei silti ole, sillä budjetin lisääntyessät lisääntyvät kuitenkin vaatimukset ja kriteeritkin, ja rahasummien kasvaessa tulee päätöksenteostakin vaikeampaa. Seuraavaksi kuitenkin tärkeimmät kriteerit, joita melkein kaikilta tämän hintaluokan kelloilta saisi odottaa.

Mekaaninen koneisto

Kun arvostus kelloja kohtaan kasvaa, sitä ymmärtää jotain perustavanlaatuista, jota ei oikein osaa edes kunnolla selittää. Vaikka kvartsikoneistot ovat mekaanisia tarkempia, luotettavampia sekä edullisempia, tuntee siitä huolimatta jotain mystistä vetoa mekaanisiin koneistoihin. Onko kyseessä tieto lukemattomista tunneista käsityötä, joka koneistoon on mennyt? Tieto vuosisatojen kelloseppäperinteestä, joka sen on mahdollistanut? Tai onko kenties kyse niistä sadoista pienen pienistä metallinpalasista, joiden virheetön yhteistyö saa aikaan kellosi toiminnan? Kysymykseen saattaa olla yhtä monta syytä kuin vastaajaa, mutta tosiasia on, että melkein kaikki kelloharrastajat vastaavat sinulle suosivansa mekaanista koneistoa, ja tässä luokassa niin kannattaisi sinunkin.

Safiirilasi

300-1000 euron hintaluokassa kannattaa viimeistään tosissaan etsiä safiirilasista kelloa. Safiiri on moninkertaisesti kovempaa kuin mineraalilasi, ja naarmuuntuu paljon vaikeammin. Sitäkin parempi, jos kellon safiirilasi on pinnoitettu heijastamattomaksi. Jos käyttää kelloa pääasiassa vapaa-ajalla ja toimistossa, ei safiirilasi ole pakollinen, mutta pelkkä tieto sen olosta kellossa tekee siitä huolettomamman käyttää, ja jos tarkoituksenasi on hankkia vuosikymmeniä suvussa kulkeva kello lapselta lapselle, on safiirilasi ehdoton valinta.

Laadukas viimeistely

Entisaikoina pystyi jo vilkaisulla näkemään, onko kello laadukasta tekoa vai ei, mutta nykytekniikalla on jo mahdollista valmistaa ulkoisesti upean näköisiä kelloja, jotka eivät ole materiaaleiltaan kummoisia. Etenkin kun puhutaan jo merkittävistä summista, on tärkeää varmistaa, että kellossa on panostettu muuhunkin kuin ulkokuoreen. Miltä kellon runko tuntuu? Onko metalli harjattu huolellisesti? Jos kello on terästä onko se varmasti 316L -terästä tarjoten parhaan kestävyyden ja korroosioneston? Laadukkailla materiaaleilla myös kiillotukset ja muut hienovaraiset yksityiskohdat kestävät kulutusta paremmin, ja kellosi pysyy uuden näköisenä pidempään.

Kellovalmistajan tausta ja alkuperä

Kellovalmistajan “prestiisin” merkityksestä voi olla montaa mieltä, mutta hankittaessa hieman arvokkaampaa kelloa, on hyvä ennen ostopäätöstä perehtyä valmistajan historiaan. Jos ikinä sattuisi niin, että törmäät ihka oikeassa arkielämässä toiseen kelloharrastajaan, on sinulla muutakin kerrottavaa kellostasi kuin “se on hieno.” Prestiisillä en tarkoita, että kellon tulisi olla vain ja ainoastaan sveitsiläinen (monet pitävät japanilaisten valmistamia kelloja jopa parempina alle 1000€ hintaluokassa), vaan kysymyksiä kuten: Milloin yritys perustettiin? Onko se valmistanut kelloja yli 20 vuotta? Onko kyseessä aito kellovalmistaja vai valmistaako yhtiö kelloja muiden tuotteiden ohessa?

Hintaluokan suositellut brändit: Seiko



ruskea Seiko Cocktail

1000-10000€ kellot

Kellon osto-oppaamme viimeisessä kategoriassa alamme lähestyä horologian kermaa. Tämän hintaluokan loppupää - ja siitä eteenpäin - tunnetaan kelloharrastajien keskuudessa ns. “syvänä päätynä.” Paikkana, jonne harva kelloharrastaja ylipäänsä koskaan yltää, ja jonne pääsy kysyy niin intohimoa kuin kukkaroakin. Tästä hintaluokasta löytyvät useimmiten ne jokaisen henkilökohtaiset mielitietyt, ne “graalit”, kuten sen kellotermein ilmaisisi. Ne kellot, joihin työpaikan kahvitauolla ajatukset kuin varkain karkaavat, kunnes havahdut maidon lorinaan pöydälle sen tulviessa yli kahvikuppisi äyräiden.

Tässä hintaluokassa ei enää ole nähtävissä niin suurta hyppyä käytännön aspektien, kuten valmistusmateriaalien kanssa, vaan lisääntynyt hintalappu tulee enemmänkin luksuksesta. Seuraavat seikat eivät ole niin ehdottomia kuin aiemmissa kategorioissa, vaan enemmän suuntaa-antavia, sillä tässä hintaluokassa ei ole enää mitään universaaleja kriteerejä, jotka kaikkien varteenotettavien ehdokkaiden tulisi täyttää.

Komplikaatiot

Useimmeissa luksusluokan kelloissa on joitain komplikaatioita, eli lisäominaisuuksia, jotka tekevät muutakin pelkän ajan näyttämisen lisäksi. Komplikaatiot ovat - kuten englannin kielen termi “complication” viittaakin - eräänlaisia monimutkaistajia, jotka tekevät kelloista mekaanisesti hankalamman valmistaa ja usein lisäävät niiden hintaa. Ne vaihtelevat laidasta laitaan niin monimutkaisuudessaan kuin käytännöllisyydessäänkin, mutta ennen kaikkea ne ovat kellovalmistajien taidonnäytteitä. Käytännönläheisillä, myös alemmista hintaluokista löytyvillä komplikaatioilla kuten päivyrillä tai varaustason indikaattorilla voi monille olla aitoa hyötyäkin, kun taas etenkin ylemmästä hintahaarukasta löytyvät kuun kierron indikaattorien tai tourbillonien kaltaiset komplikaatiot toimivat enemmän vain takeina kellovalmistajan kyvyistä ja ammattitaidosta.

In-house koneisto

Suinkaan kaikki tämän hintaluokan kellovalmistajista eivät käytä omalla tehtaalla alusta saakka tehtyjä - tai helpommin ilmaistuna in-house - koneistoja, mutta niille jotka käyttävät se on mukava lisä kellon kotikutoisuuteen. In-house koneistot eivät ole välttämättä yhtään sen parempia kuin esim. ETA:n vastineet, mutta mekaanisten koneistojen tapaan ehkä tässäkin kohdassa suurin viehätys liittyy eräänlaiseen entisaikojen ihannointiin ja kellon tunnearvoon. Asian tärkeydessä on kelloharrastajien välillä huomattavia eroja, mutta monet arvostavat suuresti, kun kansainvälisten koneistoyritysten sijaan koneisto, kellon tärkein komponentti valmistetaan orgaanisesti yhtiön omassa kellopajassa. Huomionarvoista on sekin, että vaikka sijoitimme sen “luksuskategoriaamme”, Seiko tekee in-house koneistoja aivan hintahaitarin alkupään kelloillensakin.

Kronometri-sertifikaatti

Kuten melkein kaikki viimeisen hintahaarukkamme kohdat, kronometri-sertifikaattikin on mukava lisä muttei mikään olennainen osa kellon toimintaa. Mitäänsanomaton turhake tai kellonvalmistuksen taidonnäyte, riippuen keneltä kysyy. Kronometri on suojeltu titteli, joka myönnetään vain maailman tarkimmista tarkimmille kelloille. Testistä vastaa vuonna 1973 perustettu COSC, Contrôle Officiel Suisse des Chronomètres eli Sveitsin kronometrien testausinstituutti. Testauksen tiedetään kestävän 15 päivää, ja siinä on eri kriteerit kvartsi- ja mekaanisille kelloille. Testin aikana kelloja säilytetään tarkoin säädellyissä kammioissa eri asennoissa ja lämpötiloissa 24 tuntia kerrallaan. Vuorokauden kuluttua kellojen tarkkuus testataan, ja jos (mekaaninen) kello edistää yli kuusi sekuntia tai jätättää yli neljä sekuntia, se repuuttaa testin. Testin vaativuudesta kertoo sekin, että vain kolme prosenttia testeihin lähetetyistä kelloista läpäisee vaatimukset, ja saa käyttöönsä tämän arvostetun nimikkeen.

Hintaluokan suositellut brändit: Sinn, Raymond Weil ja Oris