Kellojen rannekkeissa voidaan käyttää samaa periaatetta kuin kenkien valinnassa, eli ne valitaan tilanteeseen ja loppuun asuun sopivaksi. Rannalle mentäessä kengät saisivat olla rennot ja mukavat, nämä eivät kuitenkaan ole samat joilla mennään maanantaiaamusta konttorille tai lauantai-illasta puolison kanssa iltaa viettämään. Kellojen yleisilmettä määrittääkin useasti niiden rannekevalinta ja siihen yhdistyvät mielikuvat. Musta, nahkainen krokotiilikuvioinen sopii juhlavampaan asuun, silikonisen rannekkeen ollessaan kuin kotonaan rankalla juoksutreenillä ja pehmeä kankainen natoranneke soveltuu kotona rentoutumiseen. Kellojen rannekkeet ovatkin pääosin hyvin helposti vaihdettavissa ja sillä saadaan helposti ja nopeasti päivitettyä kellon yleisilmettä tilanteeseen ja asuun sopivaksi.

Rannekkeen vaihto voi myös tulla ajankohtaiseksi pakottavista syistä, esimerkiksi alkuperäisen rannekkeen kuluneisuuden vuoksi. Teräksiset rannekkeet harvoin aiheuttavat ongelmia pitkänkään käytön jälkeen, mutta nahka- ja silikonirannekkeilla vuosien käyttö jättää useasti jälkensä. Silikoni- ja nahkarannekkeet alkavatkin ajan myötä hapertua ja vuosien käytössä heikentyä, jolloin ne saattavat pahimmassa tapauksessa katketa kriittisessä tilanteessa.

Katso myös videomme eri tyyppisten pikakiinnityksellä varustettujen rannekkeiden vaihdosta täältä.

Tässä oppaassa olemme käyttäneet esimerkkinä Seiko Prospex King Samurai SRPE35K1 -kelloa ja sen parina mustaa Hirschin Toronto nahkaranneketta, miellyttävää mustaa silikoniranneketta sekä mustaa, harmaata sekä hiekanruskeaa Seatbealt natoranneketta koossa 22mm. Työkaluna käytössä on Bergeon 6767-S.

Seiko Samurai eri rannekkeilla Seiko Samurai eri rannekkeilla

Uuden rannekkeen valinta

Uuden rannekkeen valinta on pääasiallisesti kiinni vain omista mieltymyksistä ja siitä minkä tyyppisistä rannekkeista pitää. Uuden rannekkeen valitseminen onkin suhteellisen suoraviivaista, kunhan tietää kellonsa rannekkeen leveyden eli lugivälin. Tämän selvittäminen onnistuu yksinkertaisesti mittaamalla kellosta lugien sisäpintojen välimatkan. Alla olevasta kuvasta näemme, on esimerkki kellomme lugiväli 22 mm.

Rannekkeen leveyden ollessa tiedossa voi alkaa tutkimaan mahdollisia vaihtoehtoja ja etsiä omaan makuun sopivia rannekkeita. Rannekkeita löytyy useimmiten 2 mm välein yleisimpinä kokoina ollessa miestenkelloissa 18 mm, 20 mm sekä 22 mm, naisten kellojen ollessa hieman pienempiä on näiden rannekkeet myös aavistuksen sirompia.

Kellon rannekkeen leveyden mittaus

Tilanteissa joissa lugiväli on harvinaisempi, kuten esimerkiksi 19mm, voi siihen yleisesti asettaa millin leveämmän rannekkeen eli esimerkiksi 20mm nahka- tai kangasrannekkeen, niiden joustaessa tarvittavan määrän mahtuakseen lugien väliin. Halutessaan voi rannekkeeksi valita myös lugiväliä pienemmän rannekkeen, mutta silloin rannekkeen reunoille jää tyhjää, joka saattaa näyttää hieman hassulta.

Työkalu tutuksi

Rannekkeen vaihtoon ei tarvita isoa valikoimaa monimutkaisia työkaluja tai aikaisempaa kokemusta kellojen parissa työskentelystä. Kuka tahansa pystyykin käden käänteessä rannekkeen vaihtaa ilman aikaisempaa kokemusta tai sen suurempaa tietämystä. Vaihtoon on silti hyvä varustautua asianmukaisella rannekkeenvaihtotyökalulla, kuten tässä opastuksessa käytettävällä Bergeonin 6767-S työkalulla. Työhön soveltuvalla varustuksella helpotat merkittävästi vaihtoa itsellesi, sekä varmistat ettei vääränlaisella välineillä naarmuta tai muuten vaurioita kelloa rannekkeen vaihdon yhteydessä.

Bergeon 6767-S rannekkeenvaihtotyökalu

Rannekkeenvaihtotyökalussa on kaksi erilaista päätä, jotka toimivat eri kellojen kanssa. Työkalun piikkimäinen pää soveltuu kelloille, joissa rungon lugit on rannekkeen vaihtoa ajatellen varustettu pienillä rei’illä, kun taas haarukkamallinen työkalun pää soveltuu esimerkiksi nahka- ja kangasrannekkeille tai kelloille, joissa ei ole lugin reikiä ja jousitappeihin päästään käsiksi vain rannekkeen takapuolelle kaiverretuista hahloista.

(Huom. Rannekkeen hahlojen leveys vaihtelee hieman kellosta riippuen, joten kannattaa varmistaa tarvitseeko oma kellosi 1,2 mm vai 3 mm leveän haarukkapään)

Lugireiät ja rannekkeen hahlot

Rannekkeiden asennus tapahtuu hieman eri tavalla, riippuen asetetaanko paikalleen metalli, nahka vai nato-ranneke. Erot rannekkeiden asennuksessa tulevat pääsoin kuitenkin vain siitä, onko jousitappi asennusvaiheessa irrallaan, kuten nato rannekkeiden kohdalla vai rannekkeen kannassa olevaan reikään asetettuna, kuten metalli- ja nahkarannekkeissa. Rannekkeen vaihto on yleispiirteittäin kuitenkin hyvin samankaltainen prosessi eri kellomerkkien ja -mallien välillä, mutta pieniä eroja saattaa aina ilmetä.

Hihat heilumaan

Rannekkeen vaihto on suositeltavaa toteuttaa jonkin pehmeän materiaalin päällä kuten hiirimaton, t-paidan tai muun vastaavan pehmeän kangaspinnan, jotta vaihdon aikana kello ei pöydällä pyöriessä naarmuunnu.

Teräsrannekkeen vaihdon voi halutessaan aloittaa irrottamalla rannekkeen päät toisistaan rannekkeen claspin eli lukon kohdalta. Tämä tapahtuu irrottamalla rannekkeen ja lukon välinen jousitappi painamalla lukon reiästä vaihtotyökalun piikkipäällä. Lukossa voi kellosta riippuen olla useampia reikiä rannekkeen koon tarkkaa säätöä varten, mutta kuten kuvasta näemme voi selkeästi nähdä missä reiässä rannekkeen jousitappi on ja siten mistä tulee painaa. Kannattaa olla varovainen ranneketta irrottaessa, ettei jousitappi lennähdä lukon ja rannekkeen välistä.

Tämä rannekkeen päiden irrottaminen ei ole pakollinen työvaihe, mutta se helpottaa kellon käsittelyä.

Rannekkeen lukon avaus

Rannekkeen vaihtoon ei ole yhtä oikeaa tekniikkaa ja kannattaakin kokeilla mikä itselle tuntuu luontevimmalta. Rannekkeen irrottamisen kannalta ei ole myöskään merkitystä kummasta rannekkeen päästä irrottamisen aloittaa. Henkilökohtaisesti koen kellon käsittelyn helpoimmaksi siten, että kellotaulu on kämmentä vasten, peukalolla pidän kellon takakannesta ja etusormella kevyesti työnnän rannekkeen kantaa poispäin kämmenestä.

Kellon kädessäpito

Rannekkeen irrottaminen aloitetaan painamalla lugeista löytyvistä rei’istä yksi puoli kerrallaan, samalla kevyesti nostaen ranneketta paikoiltaan. Rannekkeen tulisi liikahtaa aavistuksen jousitapin noustessa kolostaan. Kun tunnet rannekkeen liikahtavan toiselta puolelta, voit siirtyä työkalulla painamaan toisen puolen jousinastaa, pitäen samalla jatkuvasti kevyttä painetta rannekkeella, jotta jousinasta ei lipsahda takaisin koloonsa. Kun nasta on noussut molemmilta puolilta kolostaan, voi rannekkeen varovasti nostaa paikoiltaan. Rannekkeen paikaltaan nostamisessa on syytä olla varovainen jousitappien kanssa, sillä ne hyvin helposti saattavat ponnahtaa rannekkeesta.

Rannekkeen vaihdon aloitus painamalla lugien rei'istä

Saatuasi rannekkeen irti on järkevä tarkistaa jousinastojen kunto, mikäli niitä haluaa käyttää seuraavan rannekkeen kanssa. Jousinastojen päissä olevat pienet joustavat tapit tulisivat liikkua vapaasti ja painettaessa niiden tulisi palautua takaisin ääriasentoonsa ongelmitta. Mikäli alkuperäiset jousitapit ovat silminnähden huonossa kunnossa eivätkä jousta enää tarkoituksenmukaisesti, voi niitä ostaa useimmilta koruliikkeiltä muutaman euron hintaan.

Nato-rannekkeiden tyypillinen ominaispiirre on sen kaksi eri osaa, lyhyempi osa, jonka päässä on metallinen solki ja pidempi osa, josta löytyy soljelle tehdyt reiät. Asennuksessa pidempi eli rei'itetty osa asettuu kelloa vasten ja jousitapit asetetaan tämän päälle, lyhyempää osaa pidetään asennusvaiheessa poissa tieltä. Ranneketta kannattaa painaa hieman, jotta lugien reiät saa näkyviin. Jousitapin toinen pää asetetaan lugin reikään ja työkalulla avustetaan toinen puoli paikalleen painamalla jousitapin yläreunasta sitä kasaan, samalla ohjaten tappia varovasti paikalleen. Tappi on paikallaan tuntiessasi pienen napsahduksen sen asettuessa oikealle paikallensa. Tämä toistetaan toiselle lugivälille samaan tapaan. Jousitappien ollessa paikallaan pujotetaan vielä nato-rannekkeen pitkä osa lyhyemmän osan päässä olevasta soljesta. Ranneketta kannattaa tunnustella ja käännellä sen asennuksen jälkeen, varmistaakseen että jousitapit ovat asianmukaisesti paikallaan, eivätkä vahingossa irtoa.

Kellon rannekkeen asennus

Hyvä tietää

Nahkarannekkeissa yleinen käytäntö on asettaa rannekkeen lyhyempi eli soljellinen pää kellon yläpuolelle ja pidempi puolisko alapuolelle.

Nahka- sekä metallirannekkeissa jousitapit asetetaan rannekkeen kannoissa oleviin reikiin, siten että tapin päät näkyvät hieman molemmilta puolilta.

Nato rannekkeiden asentamisessa on kellomallista riippuen muutama eri mahdollisuus. Kellojen rungon sekä jousitappien väli vaihtelee hieman, mikä tarkoittaa sitä, että osassa kelloista voi jousitapit asentaa paikoilleen ilman ranneketta ja tämän jälkeen yksinkertaisesti sujauttaa ranneke paikoilleen. Muussa tapauksessa joutuu rannekkeen asettamaan oikealle paikalleen ja tämän jälkeen asentaa jousitappi sen päälle, kuten tässä esimerkissä on tehty.

Jatkuvasti yleistyvä ominaisuus rannekkeissa on myös Quick Release-ominaisuus, jolla tarkoitetaan rannekkeisiin valmiiksi asennettua jousitappia, joka mahdollistaa rannekkeen irrottamisen ja asentamisen kelloon ilman työkaluja. Tämä tekee vaihtamisesta äärimmäisen helppoa ja nopeaa sen tapahtuessa reilusti alle minuutissa.

Kellonrannekkeen Quick Release ominaisuus