Seiko tunnetaan erityisesti kahdesta asiasta: erinomaisesta hinta-laatusuhteestaan sekä laajasta valikoimastaan. Yhtiö tekee kelloja jotka ovat kuin kotonaan arvokkaista pukutilaisuuksista merenpohjaan, ja kaikkialla siltä väliltä. Seiko on kuitenkin eniten kunnostautunut juuri sukelluskellojen saralla, joiden valmistuksen se aloitti jo 60-luvulla.

Nykyaikana, jolloin ammattisukeltajat melkein poikkeuksetta käyttävät kehittyneitä sukellustietokoneita, voisi ajatella, että sukelluskellot vaipuisivat pois käytöstä jääneinä reliikkeinä olkatoppauksien ja faksikoneiden seuraan aikansa eläneiden keksintöjen unholaan.

Samurai

Jokin sukelluskelloissa kuitenkin miellytti suuria yleisöjä, ja nykyään ne ovat kenties suosituin yksittäinen kellotyyppi, myös meidän maakrapujenkin keskuudessa. Kohtalo teki tepposensa ja nyt sukelluskellot kukoistavat eniten juuri siellä, minne niitä ei suunniteltu. Maan päällä.

Alkutaival

Tässä artikkelissa tutustumme yhteen edullisemman päädyn sukelluskellojen valioyksilöistä, Seiko Samuraihin. Samurai julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2004 erilaisina värivaihtoehtoina sekä teräs- että titaaniversioina. Sitä tuotettiin neljä vuotta vuoteen 2008 saakka. Fanien sittemmin keksimän lempinimen, Samurain, kerrotaan tulleen rungon terävistä muodoista sekä miekanmallisesta minuuttiosoittimesta.

Soturin paluu

Vuoden 2017 Baselworldissa Seiko päätti herättää Samurai-malliston uudelleen henkiin neljällä uudella mallilla kokeiltuaan ensin kysyntää 6000 kappaleen rajoitetulla Blue Lagoon -erällä vuotta aiemmin. Tällä kertaa kelloa valmistettiin ilman rajoituksia, ja vastaanotto oli mitä kymmenen vuoden tauon jälkeen voisi odottaakin, mallit menivät kuin kuumille kiville.

Samuraista erityisen tekee sen muotoilu, jossa on Seikon muiden sukelluskellojen sulavalinjaisista, kaarevista muodoista poikkeavaa terävyyttä. 44mm leveydellään ja 13mm paksuudellaan kellolla todella on presenssiä, muttei se tunnu tunkeilevan suurelta ranteessa. Samuraissa on Seikon laadukas 4R35 -automaattikoneisto 41 tunnin käyntivaralla. Kellossa on suuret, selkeät osoittimet sekä kirkas LumiBrite-lume.

Yleisön suosikki

Samuraista on tehty myös useita eri erityisversioita, kuten kuvassa oleva upea harmaan ja oranssin yhdistelmä SRPD03K1, tai sen alla oleva meidänkin valikoimastamme löytyvä hyvän mielen kellomalli, Save the Ocean SRPD23K1.

Seiko Samurai on esimerkki kellosta, jossa on kaikkea oikeassa suhteessa. Upea vohvelikuvioinen taulu, laadukkaat materiaalit ja sopiva koko tekevät kellosta eheän sekä harmonisen kokonaisuuden. Saavutettava, 500 euron molemmile puolille sijoittuva hintalappu sekä suuri valikoima eri malleja ja väriyhdistelmiä jokaisen makuun takaavat, että tämä konstailematon toimistosuklari pysyy suosittuna pitkälle tulevaisuuteen.

Löydät Suomen kaikki Samurai-mallit täältä.