Aarikka korut

6 tuotetta

Aarikka
Varastossa
119,00 €
71,40 €
Aarikka
Varastossa
139,00 €
83,40 €
Aarikka
Varastossa
129,00 €
77,40 €

Kaikki alkoi napista

Vuonna 1954 alkunsa saanut Aarikka on kotimainen, puutuotteisiin erikoistunut yritys. Alkusysäyksenä yllättävälle menestystarinalle toimivat tekstiilitaidetta tuohon aikaan opiskelleen Kaija Aarikan lopputyöhönsä suunnittelemat puunapit. Napit löysivät lopulta tiensä paitsi pukuun, myös lähtemättömästi suomalaisten sydämiin. Aarikka laajensi valikoimaansa nopeasti myös puisiin koruihin. Sittemmin tuotekavalkaadi on paisunut hurjasti, mutta omaa arvomaailmaansa ja omintakeista tyyliään yritys ei ole missään vaiheessa unohtanut. Korut, lelut, lahjatavarat, sisustusesineet, keittiötarvikkeet ja monet eri sesonkituotteet edustavat yhä kaikki Aarikkamaista omaperäisyyttä, rohkeasti mutta samalla vastuullisesti ja luonnonmukaisesti toteutettuna.

Käsintehdyissä Aarikka -tuotteissa käytetään puun lisäksi myös monia muita luonnonmateriaaleja ja ne valmistetaan suurelta osin suomalaisten kotityöntekijöiden toimesta. Aarikan valikoimissa alkuperäinen, pyöreä muoto on yhä vahvasti läsnä. 60-luvulta taas mukaan on tarttunut ajan henkeen kuulunut runsas väriloisto. Keittiö- ja sisustustuotteiden sekä lelujen myötä Aarikka -tuotteissa on alkanut korostua entistä enemmän myös kodikkuus ja siitä kumpuava iloiluus. Näistä aineksista syntynyt Aarikka on sekä tyyliltään että arvoiltaan skandinaavinen, moderni mutta perinteitä kunnioittava, hyvää asiaa ajava kestosuosikki.

UKK/FAQ - usein kysytyt kysymykset

Missä Aarikka valmistetaan?

Aarikan tuotteet kootaan käsin Suomessa työpajoissa, kuten Pelastusarmeijan asumispalveluyksikössä. Aarikka tukee toiminnallaan syrjäytyneiden työllistämistä ja osallistamista yhteiskuntaan. Viime vuonna Pelastusarmeijan työpajoissa valmistettiin lähes 30 000 Aarikan tuotetta. Työpajojen lisäksi kotityöntekijät kokoavat käsin Aarikka-tuotteita.


Mistä Aarikan korut tunnistaa?

Alusta alkaen pyöreä muoto inspiroi yrityksen perustajaa Kaija Aarikkaa. Omaperäisyys, rohkeus ja luonnonmukaisuus olivat ominta Aarikkaa silloin ja sitä ne ovat nyt. Tuotteet, kuten Aarikka korvakorut voidaan tunnistaa pyöreästä muotokielestä sekä skandinaavisen selkeistä linjoista.


Kuka suunnittelee Aarikan korut?

Aarikan muotoilua johti pitkään yrityksen perustajan tytär Pauliina Aarikka. Vuosikymmenten varrella Aarikalla on työskennellyt talon omien muotoilijoiden lisäksi monia vierailevia suunnittelijoita. Aarikan koruja on suunnitellut esimerkiksi Aino Favén, Jorma Vennola, Jukka Rintala, Tuula Falk, Markku Salo, Paola Suhonen, Anna Ruohonen, Anu Leinonen, Kalle Kuusela, Elina Helenius, Kaisli Kiuru, Anneli Aaltonen ja Eero Sairanen. Heistä jokainen on jättänyt oman leimansa Aarikan muotokieleen.


Mistä valita Aarikka korvakorut?

Aarikan korvakorut sopivat jokaiselle. Oli tyylisi sitten näyttävä, hillitty, luonnollinen tai räiskyvä. Kaikissa Aarikan korvakorujen koukuissa ja nastoissa on käytetty vain parasta sterling silver -hopeaa. Korumetallit ovat nikkelittömiä. Korvakorut ovat myös materiaalinsa vuoksi kevyitä kantaa ja kaikki Aarikan korut ovat yhdisteltävissä keskenään.